lauantai 1. joulukuuta 2012

Aboa Vetus Ars Nova



Aboa Vetus Ars Nova - Historian ja nykytaiteen museo

Käytimme viime tingassa hyödyksi Aboa Vetus Ars Novan marraskuutarjouksen - ilmaisen sisäänpääsyn. Tämä postaus ei valitettavasti aivan ehtinyt mainokseksi, mutta toivottavasti moni huomasi tarttua tilaisuuteen. Kyseessä on yksi Turun kiinnostavimpia museoita: Historian, lähinnä keskiaikaisen kaupunkikulttuurin esittelyä aidossa kaivausympäristössä yhdistettynä vaihtuviin nykytaiteen näyttelyihin.

Esillä on parhaillaan muun muassa maalauksia vuoden 2011 nuorelta taiteilijalta Anna Tuorilta, jonka fantasiamaisemat jakoivat kävijöiden mielipiteitä. Osa hämmästeli: "Näyttäähän tämä osaavan maalata, mutta minkä ihmeen takia hienon kuvan päälle on täytynyt läiskiä epämäräisiä värilänttejä?" Osa ihasteli, erityisesti värejä ja vaihtuvia tunnelmia. Minua puhutteli teosten ilmapiiri, rauha ja melankolia. Joukossa oli kuulaita ja ja satumaisia teoksia, mutta myös monia kammottavia. Painajaisia ja päiväunia.

Enimmän aikaa kiersimme alakerran kaivauksilla. Hyvin rakennetun ja monipuolisen perusnäyttelyn lisäksi esillä on Sateenkaaren päässä -näyttely, joka kertoo kiehtovia aarretarinoita. Museo on jo tilana hieno ja näyttelyistä löytyy varmasti jokaiselle jotain iästä tai taustasta riippumatta. Vierailuun kannattaa varata hyvinkin pari tuntia, sillä opittavaa ja ihailtavaa riittää.
  

Pauliina Sassali