Viimesyksyisen kiltaillan aiheena oli Kosovon albaaniväestön historia. Ajankohtaisesti noin viikkoa
aiemmin oli Kosovon nuoren valtion kansainvälinen ohjaus päättynyt. Kosovon
konflikti onkin näkyvästi kytkeytynyt alueen historiaan.
Kosovon alueen väestöhistoria on
osin epävarmaa, albaanienemmistö on kuitenkin ollut selkeä 1900-luvun alusta
(nykyään noin 1 700 000). 1913 Kosovon albaanit eriytyivät selkeämmin
omaksi ryhmäkseen, kun alue liitettiin Serbiaan. Albaanien
keskuudessa kuitenkin esiintyi pyrkimystä itsehallintoon jo maailmansotien
välisessä Jugoslavian kuningaskunnassa, mutta autonomian Kosovo sai vasta
Titolta toisen maailmansodan jälkeen. Samalla 1700-luvulla enemmistöuskonnoksi
tullut islam säilyi, toisin kuin aggressiivisesti ateistisessa Albaniassa.
Kosovo saavutti
liittotasavallassa lähes varsinaisia etnisiä tasavaltoja, kuten Serbiaa ja
Kroatiaa vastaavan aseman, mutta tilanne kärjistyi 1980-luvulla Titon jo
kuoltua. Serbijohtaja Slobodan Milošević lakkautti 1989 Kosovon autonomisen
aseman: Kosovon alue oli tärkeä myös serbeille, sijoittuihan sinne 700 vuotta
aiemmin käyty Kosovo Poljen taistelukin, joka liittyy kiinteästi serbien
kansalliseen historiankirjoitukseen.
Jugoslavian
sosialistisen liittotasavallan hajotessa Kosovossakin järjestettiin laittomat
vaalit 1992, joissa presidentiksi valittiin Ibrahim Rugova. 1996 julkisuuteen
astui Kosovon vapautusarmeija, UÇK. Tilanne kärjistyi sodaksi 1998 UÇK:n ja serbien
turvallisuusjoukkojen ja myöhemmin armeijan ottaessa yhteen. Rauhanomaisemman
Rugovan linja toimi vastapainona väkivaltaisille itsenäisyyspyrkimyksille. Sota
päättyi Naton ilmapommitusten myötä rauhansopimukseen kesäkuussa 1999.
Illassa keskusteltiin muun muassa historian
merkityksestä konfliktien syntymisessä ja kansallisten identiteettien muodostumisessa.
Lisäksi pohdittiin Balkanin värikästä historiaa.
Aki Piesala
