Kevätretki kuvin

3.6.2014:

Tästä kuvasta kiitämme erästä museovirkailijaa. Muut otti Killan blogisti.

Taidemuseovierailu

Teimme viime perjantaina, hiukan ex tempore, tutustumiskäynnin Turun taidemuseon uuteen näyttelyyn. Alakerrassa on esillä katsaus turkulaisen veistotaiteilija Emil Wikströmin uraan ja elämään. Hän on tehnyt useita maamme tunnetuimmista julkisista veistoksista ja häntä pidetään yhtenä kansallistaiteilijoistamme. Näistä ennakkotiedoista käsin yllätyimme näyttelyn sisällöstä: Nukkuvia lapsia, äitejä lastensa kanssa, suorastaan runollisen herkkää ihmiskuvausta. Toki joukossa oli asiallisia tilausmuotokuviakin, mutta kokonaisuudesta välittyi kuva moniulotteisesta taiteilijasta, jonka ajatus ja ilmaisu ylsivät melkein ääripäästä toiseen. Suosittelemme!

Turun taidemuseo: Emil Wikström, Kiveen kätketty kauneus

Taidemuseon mäeltä. Kuvan on ottanut ylikirjuri keväällä 2013.

Yleisöluento Jeesus-tutkimuksesta

Tom Holmén. Kuva: http://sley.fi/node/237

Eusebioksen kilta järjesti historiansa kolmannen yleisöluennon 21 marraskuuta 2013 Turun yliopiston Janus-luentosalissa. Aiheena oli Historian Jeesus ja puhumassa Åbo Akademin Uuden testamentin eksegetiikan dosentti, teologian tohtori  Tom Holmén. Holmén johtaa The Historical Jesus Workshop -nimistä työryhmää Åbo Akademilla ja lukeutuu maailman johtavien Jeesus-tutkijoiden joukkoon. Paikalla luentoa kuuntelemassa oli noin 25–30 ihmistä.

Holmén kertoi aluksi Jeesus-tutkimuksen historiasta, joka alkaa 1700-luvulta. Tuolloin Hermann Reimarus kirjoitti Rationaalisten jumalanpalvelijoiden puolustuksen, jossa halusi tuoda esille järkeen perustuvan käsityksen Jeesuksesta. Hänen mukaansa opetuslapset olivat vääristäneet Jeesuksen opetuksia ja kirkko eli harhassa opettaessaan Jeesuksesta. Hänen teostaan ei julkaistu hänen elinaikanaan, sillä aihe oli erittäin tulenarka tuohon aikaan. Tultaessa 1800-luvulle alkoi ensimmäinen kiinnostuksen vaihe Jeesuksen tutkimusta kohtaan. Tässä vaiheessa Jeesuksesta pyrittiin tekemään elämäkertoja ja hänen opetustaan yritettiin modernisoida tuon ajan aatteiden mukaiseksi. Häntä esimerkiksi tulkittiin psykologisesti.

Toinen ”etsintä” sijoittuu 1950–70-luvuille. Holménin mukaan tätä tutkimusvaihetta kuvaa hyvin sen skeptisyys ja Jeesuksen ”erilaisen juutalaisuuden” korostaminen.  Skeptisyys kohdistui erityisesti lähteisiin, lähteistä pyrittiin löytämään varmoja faktoja Jeesuksesta. Skeptisyys kuitenkin lamaannutti tutkimusta ja 1980-luvulla alkoi ”kolmas etsintä”, jossa ollaan lähtökohtaisesti hyvin kaukana toisesta etsinnästä. Kolmatta ja yhä jatkuvaa tutkimusvaihetta kuvaa luottamus lähteisiin ja Jeesuksen juutalaisuuden korostus. Lähteistä ei voida historiallisessa tutkimuksessa koskaan sanoa mitään täysin varmaa, sen sijaan niistä voidaan päätellä hyvin paljon todennäköisiä asioita. Tässä tutkimusvaiheessa myös korostetaan sitä, että Jeesus-kuvan täytyy sopia oman aikansa juutalaisuuteen, siksi Jeesuksen juutalaisuutta on korostettu aiempaa enemmän.

Tämän lyhyen tutkimushistoria katsauksen jälkeen Holmén esitteli tutkimuksen käyttämät pääasialliset lähteet. Näihin lukeutuvat tärkeimpinä Uuden Testamentin evankeliumit, joista erityisesti Matteus, Markus ja Luukas, eli niin sanotut synoptiset evankeliumit. Näiden lisäksi tutkijoilla on paljon niin sanottuja kontekstilähteitä käytettävissään. Nämä lähteet kertovat Jeesuksen ajan maailmasta ja juutalaisuudesta. Tärkeimpiä ovat Vanha Testamentti, Apokryfikirjat, Qumranilainen kirjallisuus, Uuden Testamentin kirjat ja muut juutalaiset ja varhaiskristilliset kirjat.

Evankeliumit ovat tärkeimmät lähteet, sillä ne ovat syntyneet varhain Jeesuksen elämän jälkeen, noin 70–100 jKr. Suurin osa tutkijoista käyttää vain ns. Kaksi- tai nelilähdeteorioiden tarjoamia lähteitä, eli kolmea synoptista evankeliumia. Synoptisissa evankeliumeissa on paljon samaa materiaalia, esimerkiksi samankaltainen rakenne, samanlaiset sanajärjestykset ja samankaltaiset kirjoittajan sivuhuomautukset. Kaksilähdeteoria tarkoittaa sitä, että oletetaan kaksi alkuperäistä lähdettä kolmelle evankeliumille: Markuksen evankeliumi sekä Matteukselle ja Markukselle yhteinen, meille tuntematon lähde Q. Nelilähdeteoria taas merkitsee sitä, että oletetaan Q:n lisäksi Matteukselle ja Luukkaalle omat erilliset lähteensä. Tämä käsitys on tällä hetkellä vallitsevin tutkijoiden keskuudessa. Evankeliumien ajoitus ei ole täysin tarkkaa, mutta todennäköisesti tuntematon Q-lähde olisi syntynyt jo 50–70 jKr., Markus n. 70 jKr. ja muut evankeliumit n. 75–100 jKr. Raamatun ulkopuolisista evankeliumeista varhaisin on niin sanottu Tuomaan evankeliumi, joka on syntynyt todennäköisesti n. 150 jKr.

Jeesus-tradition etenemisestä on siitäkin useita teorioita. Suullinen traditio edelsi kirjallista, mutta suullista traditiota kontrolloitiin todennäköisesti formaalisti (siis ”viran puolesta”, yhteisöissä oli yksi henkilö, joka kontrolloi ettei Jeesuksesta kerrottu paikkansa pitämättömiä asioita) tai informaalisti, eli yhteisö itse kertoi Jeesuksesta ja kontrolloi itse itseään. Tutkijat pitävät kontrolloitua ja formaalia mallia todellisuutta vastaavimpana, joskin eri seurakunnissa on saattanut olla erilaisia malleja asian suhteen.

Mitä Jeesuksesta sitten tutkimuksen perusteella voidaan sanoa? Tähän kysymykseen Holmén vastasi aluksi leikkisästi, että jokainen joka on lukenut Markuksen evankeliumin, tietää mitä tutkimus sanoo Jeesuksesta. Näin yksinkertaista asia ei kuitenkaan ole, vaan Holmén esitteli tutkimuksen kuvaa Jeesuksesta, joka on, kuten kaikki tieteen tulokset, aina vain todennäköisyyksiä ja kumoutuvaa uuden tiedon esiin tullessa.

Jeesus syntyi noin 4 eKr. Ja kuoli noin 30 vuoden ikäisenä ristiinnaulittuna. Hän oli uskonnollinen julistaja, joka oli ilmeisesti hyväksynyt Johannes Kastajan sanoman menemällä tämän kasteelle. Jeesus julisti Jumalan valtakunnasta, joka oli samalla sekä tulossa että jo tullut ihmisten keskelle. Hänellä oli myös apokalyptinen ajatus erityisestä Jumalan puuttumisesta historian kulkuun. Jeesus oli myös ihmeiden tekijä. Tutkimus ei ota kantaa siihen, ovatko ihmeet todellisia vai eivät, mutta Jeesuksen elämään ihmeet olennaisesti kuuluivat – niistä hänet aikalaiset tunsivat. Holmén otti esimerkin Suomesta: Niilo Yli-Vainio oli karismaattinen saarnamies 1970-luvulla, jonka kokoukissa kerrottiin tapahtuneen ihmeitä. Vaikka nämä ihmeet eivät olisi oikeita, olivat ne hänen kuulijakunnalleen kuitenkin todellisia, eikä hänen historiastaan voi kertoa ilman niitä. Samalla tavoin Jeesuksen ihmeteot ovat nykyiselle tutkimukselle olennainen osa Jeesuksen persoonaa, eikä niiden aitouteen tarvitse ottaa kantaa tutkiakseen Jeesusta. Ihmeillä oli vahva  merkitys, ne symboloivat Jeesuksen auktoriteettia ja Jumalan valtakunnan tulemista.

Jeesuksen julistuksessa oli myös paljon vertauksia, joissa Jumala kuvataan armolliseksi, jopa epäloogisen armolliseksi. Lakiin Jeesus suhtautui ambivalentisti, joihinkin kohtiin paljon tiukemmin kuin juutalaiset opettajat yleensä, toisiin taas paljon löyhemmin. Jeesus ei myöskään ollut elintavoiltaan askeettinen, vaan piti illanistujaisia ja söi ja joi normaalisti. Lopuksi Jeesus kärsi kuoleman, jota oli ilmeisesti osannut itse odottaa. Hän sitoi oman kuolemansa osaksi profeetan tehtävää, ottaen mallia Vanhan Testamentin vainotuista profeetoista.

Kirstunvartija Miika Norro