VARHAISEN KIRKKOTAITEEN JUURET ROOMASSA
Turku Central of Medieval and Early Modern Studies (TUCEMEMS) järjestää keväällä 2015 Turun tuomiokirkossa
studia generalia -yleisöluentosarjan teemalla Kuvitettu kirkko – kuvien merkitys uskonnoissa. Luentosarjan aloitti 26.1. Teemu Immonen (FT) aiheenaan
Rooman Pietarinkirkko ja kirkkotaiteen synty, otsikosta
poiketen esimerkkeinä käytettiin myös Pyhälle Paavalille omistettua San
Paolo Fuori le Muraa, joka myös sijaitsee Roomassa, sekä useita muita
varhaisia italialaisia kirkkoja ja basilikoja.
Luennossaan Immonen tarkasteli esimerkkipyhättöjen vaikutusta
keskiaikaisen kirkkotaiteen syntyyn ja muovautumiseen sekä esitteli
varhaisen kristillisen taiteen kuva-aiheita ja niiden tutkimisen
mahdollistavaa lähteistöä. Osallistuimme muutaman kiltalaisen voimin yleisöluennolle, josta tässä muutamia poimintoja. Keskustelimme myös kevään kuvioista teekupillisen ääressä.
Kirkkotaiteen synty
Kristinuskossa
oli juutalaisuuden peruina voimassa kuvakielto ensimmäisinä
vuosisatoina. Vielä 300-luvulla
kirkkotaidetta tai muutakaan uskonnollista taidetta ei käytännössä
ollut olemassa, vaikka kristinusko uskontona oli jo vakiintunut ja myös
yleisesti hyväksytty osa Roomaa konstantinolaisen käänteen jälkeen.
Konstantinolaisella käänteellä tarkoitetaan muutosta,
joka tapahtui, kun keisari Konstantinus Suuri (272–337) nosti
valtakaudellaan aikaisemmin vainotun kristinukson valtakunnassa
hallitsevaan asemaan.
Konstantinolainen
aika oli merkittävä kristittyjen uskonharjoittamisen kannalta myös
uskonnon harjoittamisen
vapautta materiaalisemmassa mielessä. Immosen mukaan Konstantinus
vaikutti kirkkojen ulkoasuun ottamalla basilikan muodon uskonnolliseen
käyttöön. Basilikat olivat perinteisesti olleet kolmi- tai
useampilaivaisia hallintorakennuksia, joten rakennustyyppi korosti ja rakensi kirkon mahtia.
Vaikka
kristillinen taide syntyi melko myöhään, kirkkotaide ei kuitenkaan kehittynyt tyhjiössä. Katakombien
taide ja esimerkiksi Syyriassa sijaitsevan Dura Europoksen synagogan
raamatullinen (tai juutalaisessa yhteydessään pikemminkin
vanhatestamentillinen) kuvasarja ovat epäilemättä vaikuttaneet varhaisen
kirkkotaiteen muovautumiseen. Immosen mukaan taide tuli
osaksi kristinuskoa 440-luvulla Leo I Suuren paavikaudella.
Pietarin
ja Paavalin kirkkojen maalauskoristelut kantoivat merkityksiä
keskiajalle ja periytyivät kirkkotaiteessa
eteenpäin. Vaikka niiden kuvastosta otettiin vaikutteita ympäri
Eurooppaa, kaikki kirkot muovasivat kuvastoa omanlaisekseen, esimerkiksi
kirkon oman suojelupyhimyksen erityisesti huomioiden.
Joitakin huomioita kirkon kuvista
Pyhien
Pietarin ja Paavalin kirkot sijaitsevat niillä paikoilla, joilla
apostolien hautojen on ajateltu
sijaitsevan. Apostolien teoissa kuvataan Pietarin ja Paavalin matkaa
Roomaan, jossa kirkkohistoria kertoo heidän kärsineen marttyyrikuoleman
keisari Neron vainojen aikaan. Kyse on kristinuskolle merkittävistä
hahmoista, joiden nimeä kantavilla hautamuistomerkkikirkoilla
on erityinen asemansa. Tässä käsitelty Pietarinkirkko ei ole sama, jossa Vatikaanissa nykyisin voi vierailla, vaan kyse on sitä
edeltäneestä rakennuksesta.
Keskiajan
kirkkotaide ei ollut luonteeltaan dekoratiivista, vaan pikemminkin
meditatiivista. Sen tehtävä
oli palvella yhdessä arkkitehtuurin ja kirjoitetun Sanan kanssa
hengellisiä tarkoituksia ja johtaa ajatukset taivaallisiin asioihin.
Usein kirkkojen kuva-aiheet oli rakennettu sykleiksi, kirkkorakennusta
kiertäviksi kuvakertomuksiksi. Kuvasarjat saattoivat
ikään kuin spiraalina ympäröidä kirkkotilassa oleskelevan ihmisen, tämä
oli käytännöllistä etenkin luostarikirkoissa, joissa munkit viettivät
suurimman osan päivästään kuvien keskellä. Toinen malli oli, että
kertomus eteni sisäänkäynniltä alttarille. Luomisen
kuvaamiselle oli omat traditionsa pohjoisessa ja etelässä. Pohjoisessa
eli roomalaisessa perinteessä esiteltiin yhdessä kohtauksessa luomisen
viisi ensimmäistä päivää ja kuudes, ihmisen luomisen päivä, omassa
kohtauksessaan. Eteläisessä perinteessä saatettiin
kuvata useampiakin luomisen päiviä. Myös arkkitehtuuri otettiin osaksi
kuvitusta, erityisesti ikkunoita käytettiin valosymboliikan luomiseen.
Esimerkiksi palava pensas saatettiin toteuttaa niin, että sen paikalla
kuvituksessa oli ikkuna-aukko.
Immonen
käytti paljon aikaa esimerkkisyklien esittelyyn. Tässä tyydyn vain
toteamaan, että usein kuvasarjat
oli toteutettu niin, että esimerkiksi uloimpien laivojen sivuilla
esitettiin toisella sivulla Uuden- ja toisella Vanhan testamentin
tapahtumia ja sisimmällä laivalla kohtauksia Kristuksen elämästä.
Paavalin kirkossa yksi sivu oli omistettu Paavalin elämän
kuvaukseen. Sykleissä lähekkäiset kuvat usein viittaavat toisiinsa.
Esimerkiksi Mooses ja vaskikäärme (4.Moos.21:4–9) ja ristiinnaulittu
Kristus voidaan esittää päällekkäisinä kuvina. Molemmissa
tapahtumissahan nostetaan puuhun kohde, jota katsomalla (synti)sairas
paranee sairaudestaan.
Lähteet ja kuvaston leviäminen
Varhaisen kirkkotaiteen tutkimista hankaloittaa, ettei vanhoja kirkkoja ole enää juurikaan jäljellä, ei
myöskään Pietarin kirkkoa, jota luennolla enimmäkseen tarkasteltiin.
Poikkeuksellisia säilyneitä kirkkorakennuksia ovat esimerkiksi
jo mainittu San Paolo Fuori le Mura ja Sisilian Monrealen basilika
vuodelta 1182. Monrealessa kirkkotaide on toteutettu
mosaiikkitekniikalla, joka säilyy maalauksia paremmin. Vaikka kirkossa
on paljon myös 1800-luvulla restauroituja osia, myös alkuperäiseen kuvitukseen tutustuminen on mahdollista.
Suorina
lähteinä varhaisen kirkkotaiteen tutkimuksessa voidaan pitää paitsi
säilyneiden kirkkojen töitä,
myös kadonnutta taidetta kuvaavia akvarelleja ja piirroksia. Immosen
mukaan katoavia keskiajan jälkiä haluttiin 1600–1700-luvuilla
dokumentoida, siksi kuvia on säilynyt. Epäsuorina lähteinä voidaan pitää
pyhiinvaeltajien matkamuistoesineistöä, jossa usein
oli toistettu tai mukailtu katkelmia tai teemoja pyhästä kohteesta,
sekä kirjojen kuvituksia. Näiden pyhiinvaeltajien kuvastojen kautta
kuva-aiheet myös levisivät ympäri Eurooppaa. Roomaan viittaavien
kuva-aiheiden käyttöä voidaan pitää myös politiikan välineenä,
niiden kautta normannihallitsijat liittivät itsensä paaviin. Myös
vuosina 1070–1300 toimineen Monte Cassinon luostarin (jonka kirkoista
ainoastaan jo mainittu Sant Angelo in Formis on säilynyt
maanjäristyksiltä ja toisesta maailmansodasta) kuvasto oli varsin
pietarinkirkollista. Immosen mukaan cassinolaisten piiristä nousikin
useita paaveja.
TUCEMEMS:n Studia generalia -sarja jatkuu koko kevään. Tietoa aikatauluista löytyy TUCEMEMS:n nettisivuilta.
Kirjasi:
Ylikirjuri
