Eusebioksen kilta on tämän lehden ilmestyessä jo juhlinut ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Kiltahan on historiasta kiinnostuneiden kristillispohjainen keskusteluryhmä, jonka puitteissa on tehty retkiä Turun seudun historiallisiin kohteisiin ja kokoonnuttu kerran kuussa jonkun kiltalaisen alustamaan keskustelupiiriin jostain kiinnostavasta aiheesta. Viime vuonna aiheiden kirjo oli hyvin monipuolinen, iilimatojen parantavista ominaisuuksista herätysliikehistorian saloihin. Allekirjoittaneen alustama aihe liittyi keskiaikaan ja sen kiehtovaan symboliikkaan – puutarhan merkitys keskiajan miniatyyreissä. Koska tämän lehden teema on metsä, kehitin näistä kahdesta teemasta, puutarhasta ja metsästä, kaksi kirjoitusta kädessäsi olevaan lehteen. Näin ollen parhaimman kuvan aiheesta saa lukemalla molemmat jutut, mutta ne on mahdollista myös lukea täysin toisistaan irrallaan.
Osallistuin keskiajan symboliikan harjoituskurssille syksyllä 2011, jolloin innostuin erityisesti puutarhan symboliikasta. Kirjoitin kurssille lopputyön aiheesta Hortus Conclusus – Neitsyt Maria keskiajan maalausten puutarhoissa. Sen jälkeen jatkoin aiheen käsittelyä jo mainitsemassani Eusebioksen killan illassa teemalla Suljettu puutarha – sinetöity lähde. Tätä aihetta pyrin valaisemaan tällä kirjoituksellanikin, ottaen erityisesti huomioon puutarhan suhteen metsään.
Puutarha, toisin kuin metsä, oli suljettu tila. Keskiajalla kristinuskon oppi paratiisissa tapahtuneesta syntiinlankeemuksesta korosti ihmeellisen alkupuutarhan kauneutta ja ihanuutta. Tällä pyrittiin korostamaan ihmisen syntiinlankeemuksen valtavan vakavia seuraamuksia. Jean Delumeau esittää kirjassaan History of Paradise, että paratiisin oli oltava niin ihmeellinen onnela, että synnin rangaistus, kuolema ja helvetti, olisi oikeudenmukainen ihmisen rikkomukseen verrattuna. Paratiisi oli paitsi ihana ja kaunis, myös synnin takia suljettu paikka, jonne ihmisellä ei ollut asiaa. Tästä juontaa ajatus puutarhasta suljettuna, lukittuna tilana.
Paratiisia ei kuvata kovin tarkasti Raamatussa – itse asiassa siitä kerrotaan suhteellisen vähän. Siellä ei ollut syntiä, siellä kasvoi hedelmäpuita, sieltä lähti neljä jokea ja siellä ihminen eli harmoniassa luonnon kanssa. Tähän kuvaan lisättiin keskiajalla paljon aineksia antiikin mytologiasta. Kreikkalaiset Elysionin kentät tai kultainen alkuaika sekoitettiin kuvauksiin paratiisista. Lähinnä yksityiskohtia, joita Raamatussa ei mainita, kuten tasainen lämpötila, otettiin tästä antiikin traditiosta. Itse ajatus paratiisista säilyi suhteellisen aitona koko keskiajan. Paratiisin uskottiin itse asiassa jopa sijaitsevan yhä maan päällä, kaukana idässä. Jumala oli itse istuttanut paratiisin ja se oli siksi hyvä ja kaunis. Samalla se oli myös muusta luonnosta, villistä metsästä, erotettu alue.
Näitä ideaaleja keskiajan puutarhat pyrkivät toteuttamaan. Luostarien puutarhat olivat yleensä aidattuja tai sijaitsivat sisäpihalla. Ne olivat usein nelikulmaisia, muistuttaen neljästä joesta jotka lähtivät paratiisista, sekä neljästä ilmansuunnasta, kuvaten koko maanpiiriä. Luostarin puutarhan keskellä oli yleensä kaivo tai lähde, muistuttamassa paratiisin lähteestä ja samalla tietenkin käytännöllisistä syistä. Renessanssia kohti mentäessä yksityiset puutarhat ottivat nekin mallia paratiisista – kadonnut paratiisi voitiin saavuttaa edes jollain tasolla rakentamalla kauniita ja ihania puutarhoja. Nämäkin uudet puutarhat toteuttivat paratiisin mallia – vesiaiheilla, kukka- ja hedelmäistutuksilla ja eläimillä, sillä paratiisissa ihminen oli elänyt täydellisessä harmoniassa luonnon kanssa.
Puutarhaan liittyi renessanssin kynnyksellä myös muita, ei niin hurskaita mielleyhtymiä, kun puiden ja pensaiden suojiin alettiin sijoittaa myös rakastavaisten kohtaamisia. Puutarha rakkauden paikkana oli kuitenkin jo kristillinen ajatus. Raamatussa on kirja nimeltä laulujen laulu, jossa neito ja tämän sulhanen keskustelevat keskenään hyvin kiihkeään ja rakastuneeseen sävyyn. Tämä kirja oli vaikea pala keskiajan teologeille, joille eroottisuus oli jotain vierasta ja synnillistä. Kirja on juutalainen häälaulukokoelma, joka juhlistaa rakkautta ja avioliittoa. Kirjalla on myös vanhastaan ollut symbolinen merkitys seurakunnan ja Jumalan rakkautta kuvastavana. Tämä juontaa juurensa jo juutalaiseen teologiaan, jossa Israelin kansa ymmärrettiin Jumalan morsiameksi (kuten monessa muussakin uskonnossa samaan aikaan samalla alueella).
Vähitellen keskiajan kuluessa tämän kirjan symboliikka alkoi muuttua. Siitä tuli oppineessa keskustelussa Neitsyt Mariaa kuvaava kirja. Neidon nähtiin symboloivan Neitsyt Mariaa, ”suljettua puutarhaa”, johon Pyhä Henki antoi Jeesuksen kasvaa. Mariaan sopi hyvin useat ominaisuudet joita puutarhalla nähtiin olevan. Hän oli synnitön ja puhdas, kuten alkuperäinen paratiisi oli ollut, hän oli neitsyt, eli suljettu ja sinetöity, hän oli hedelmällinen ja kaunis. Kaikki puutarhassa korosti Marian ihanteellisuutta, lähde, joka kuvastaa ikuista elämää, harmonia, joka ilmentää Jumalan synnyttäjän erityistä jumalasuhdetta. Puutarha oli myös sikäli kiitollinen aihe Marian kuvaamiseen, että sinne saattoi taiteessa sijoittaa kukkia, joilla oli symbolinen merkitys. Näitä olivat erityisesti ruusut, jotka kuvastivat Marian rakkautta ja liljat, jotka kuvastivat Marian puhtautta ja neitseyttä.
Verrattaessa puutarhaa metsään huomataan selkeästi monia vastakkaisuuksia keskiaikaisessa ajattelussa. Metsä oli villi, ihmiselle vieras ja pelottava. Metsässä saattoi tapahtua maagisia ja ihmeellisiä asioita. Puutarha taas oli hoidettu, selkeästi rajattu ja ihmisen hallinnassa muutenkin. Tämä luonnon hallitsemisen periaate onkin vahva seikka keskiaikaisessa ajattelussa. Ihminen oli asetettu ”viljelemään ja varjelemaan” maata. Ihminen oli Jumalan kuva ja koska Jumala oli itse istuttanut Eedenin puutarhan, saattoi ihminen myös mallintaa tätä Jumalan toimintaa istuttamalla omia puutarhoja. Puutarhassa oli kaikki hyvää ja kaunista.
Puutarhan symboliikkaan liittyy siis ajatus suljetusta tilasta. Useissa miniatyyreissä puutarhan erottaa nimenomaan sen ympärillä olevasta muurista tai aidasta – muuten pelkkä nurmikko kuvattavan henkilön alla ei näytä puutarhalta, mutta juuri aitaus erottaa sen omaksi kokonaisuudekseen, puutarhaksi. Toinen symbolisesti merkittävä asia puutarhassa on lähde. Nykyisinkin puutarhoissa on usein vesiaiheita, mutta keskiajalla niillä oli selkeä symbolinen merkitys yhtymäkohtana paratiisiin, ja Neitsyt Mariaan, jonka kuvattiin olevan ”sinetöity lähde”, kuten Laulujen Laulussa sanotaan. Kolmas tärkeä seikka on erilaisten kukkien läsnäolo. Useissa keskiaikaisissa kuvissa nähdään kukkia puutarhoissa. Voimme kiinnittää huomion erityisesti ruusujen, liljojen ja myös mansikoiden esiintymiseen: ruusut symboloivat Neitsyt Marian rakkautta, liljat hänen puhtauttaan ja mansikat hedelmällisyyttään. Puutarhoissa on usein myös pieniä eläimiä, kuten jäniksiä tai lintuja, jotka symboloivat ihmisen ja luonnon harmoniaa. Metsässä eläimet taas olivat uhkaavia ja vieraita. Metsä erottuu puutarhasta myös sekavuutensa ja epäjärjestelmällisyytensä takia, puutarha taas on ihmisen hallinnassa ja siksi järjestetty.
Miika Norro
[Artikkeli on ilmestynyt aiemmin Kritiikki-lehden numerossa 3/2012 Eusebioksen Killan palstalla.]
